Eilinen päivä oli melko rauhallinen, mutta ilta olikin sitten toista maata. Asiakkaita tuli syömään pikku hiljaa, mutta siitä huolimatta oli yllättävän kiire, sillä minun lisäksi tarjoilemassa oli vain yksi vakituinen työntekijä. Yritäpä siinä samalla sitten toimia ja kysellä neuvoja, kun molemmilla on kädet täynnä. Tarjoilu alkoi sujumaan jo vähän paremmin, mutta toisinaan en ymmärtänyt mitä asiakkaat minulta kysyivät, joten oli melko turhauttavaa. Totta kai väärinkäsitykset ja sössimiset kuuluu kuvaan, ja virheistä oppii. Sain jopa oman nimikyltin! Tosin siinä lukee Markannen :D. Ja sain eiliseltä jopa tippiä, VAU!
Täällä syödään tosi tosi paljon makeaa, etenkin suklaata ja kakkuja. Joka päivän jälkeen heitetään myytävänä olevista kakuista osa pois, joten työntekijät saa syödä niitä, jos haluaa. Eilinen saldo minun osalta: pala omena- ja mustikkakakkua. Huhhuh. Ruoka täällä on muutenkin tosi hyvää, vaikka toisinaan ei aina tiedä mitä se on. Eilen minulle tehtiin erikois maistelulautanen, jossa oli kahta erilaista parsaa, sekä schnitzeliä+bernaiskastiketta. Nam nam. Ei täällä ainakaan nälässä tarvitse olla.
Tänään varmaan minulle aletaan opettamaan alkeita tietojärjestelemän ja laskutuksen käytöstä. Tosi paljon uutta oppimista taas. Toivottavasti en onnistu sotkemaan koko järjestelmää.
Hienot maisemat. Odotan innolla ,että pääsen paikanpäälle katsomaan.Onnea harjoitteluun!
VastaaPoistaTotta! Kaikki näyttää paikan päällä vielä paremmalta ;)
VastaaPoista